Taavi, keskiviikkona 10.7.2034
Stockmannin kellosta näkyi viideksi sovittuun tapaamisaikaan olevan vielä muutaman minuutin. Taavi laski katseensa takaisin epävireisesti pan-huiluja soittavaan katumuusikkoon ja mietti millainen Hilja oikein olisi. Ainakin verkossa meri oli tuntunut tälle tärkeältä ja Taavin oli ollut helppo ehdottaa lähtöä Vallisaareen. Paikkana kaunis ja ohi lipuvat Tukholman ja Travemünden laivat tekisivät kallioista ehkä erityisen tavalla, joka näkyisi myös keskusteluissa. Sääkin suosisi: vain 27 astetta ja puolipilvistä.

Kännykkä piippaa. Hilja oli alle sadan metrin päässä. Taavi suoristi paitaansa hermostuneena ja keskittyi tutkimaan lähestyviä kasvoja. Vieressä pan-huilut aloittavat uuden kappaleen.

Hiljan sairauskertomus, perjantaina 14.3.2032
(Kaksi vuotta ja neljä kuukautta aiemmin)

Hilja Virtanen (261112A7608) YTHS:n lähetteellä Psykiatriakeskukseen. Tullut alkujaan vastaanotolle ahdistuksen aiheuttaman pyörtymiskohtauksen vuoksi. Tavannut YTHS:llä psykiatri Muhammed Heikki Ahmedia kolme kertaa, psykologi Anna Riikosta kaksi kertaa.

Potilaan taustalla vaikea lapsuus äidin kuoltua Virtasen oltua viiden vuoden ikäinen, muutto Vuosaareen ollessa 13v.  Koulukiusaus yläkoulussa. Peruskoulu ja lukio menneet kuitenkin hyvin. Ei kuitenkaan ystäviä. Isä korostanut menestymisen tärkeyttä ja kannustanut opiskelemaan kauppatieteitä. Yliopistossa valittu pääaine taloustiede osoittautunut vääräksi.  Opinnot liian pitkällä pääaineen vaihtoon. Virtaselle ehdotettu psykoterapiaa, mutta oma-aloitteisesti pyytänyt pertractatio cogitandi:a. Toistaa pyynnön vastaanotolla. Näkee psykoterapian sopimattomana vaihtoehtona opintojen nopean jatkamisen tarpeen vuoksi. Potilaalle selitetty sivuvaikutukset, mukaanlukien muutos persoonassa ja ristiriitaisuudet henkilöhistoriassa. Potilas pitää tätä hyväksyttävänä.

Virtanen on perusterve, eikä operaatiolle löydy estettä.

Lähete neuropsykiatriaan muokkaustarpeiden kartoitusta varten maanantaille 14. 6. 2032.
Lähete neurokirugiaan operaatiota varten torstaille 12.8.2032.
Tiedoksi YTHS psykiatri Muhammed Heikki Ahmed.

Hiljan muisto, maanantaina 10.11.2031
(Kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta aiemmin)

Kolmas vuosi taloustiedettä ja vieläkin ongelmia tarjontakäyrien kanssa. Hilja katseli, kun seinälle piirtyi sivu toisensa jälkeen Beckerin innoittamia käyriä EU:n sisäisestä muuttoliikenteestä. Lehtori Viljamaa – pitäisi varmaan sanoa Oona, mutta se tuntui edelleen väärältä – teki parhaansa, mutta tietoa tuntui olevan mahdotonta muuttaa ymmärrykseksi. Opinnot olivat tähän asti edenneet ulkoapänttäämisenä, mutta nyt kandin valmistuessa Hiljalle alkoi selvitä, ettei tekniikka toimisi enää maisterivaiheessa. Ongelma ei ollut, etteikö teoriat olisi olleet hyvin esitettyjä, mutta kurssien vaatimaa järjestelmällistä ajattelutapaa oli vaikea tavoittaa. Eihän kukaan oikeasti käyttäydy näin kylmän rationaalisesti? Olisipa tullut valittua toinen pääaine. Psykologiassa ei tarvitsisi yrittää miettiä kuinka kauas ihmiset ovat valmiita muuttamaan perheensä luota työn perässä. Mutta nyt oli liian myöhäistä. Pääaineen vaihto vaatisi lisäopintoja. Niihin ei olisi aikaa, ei opintoihin hallituksen päättämässä viidessä vuodessa. Mutta ei hän näistäkään opinnoista kunnialla selviäisi. Ei, jos ei ymmärrä edes miten työtarpeen ja -tarjonnan kohdantolinja selittää muuttoa asutuskeskusten välillä.

Yhtäkkiä kädet alkavat täristä ja tauolta käteen jäänyt loppuunsyöty jäätelöpuikko tipahti lattialle. Rinnassa aina läsnä oleva puristus kiristi otettaan ja hengittäminen tuntui yhä vaikeammalta. Luokasta oli paras poistua ennen kuin muut huomaisivat taas oirehtelun. Hilja nousi jättäen tietokoneen ja muistivihkot pöydälle. Ne ehtisi hakea myöhemminkin. Tuoleja oli helppo väistellä, mutta matka seinänviertä pitkin tuntui jo vaikeammalta. Ei tämä aiemmin näin mahdotonta ole ollut. Aivan kun ovi olisi ollut yhä kauempana. Jalat tuntuivat yhä raskaammilta ja sitten valokin alkoi kadota.

Kun Hilja heräsi, olivat opiskelijat lähteneet. Lehtori Viljamaa istui huolestuneena läheisen pulpetin päällä, poissa lääkintähenkilökunnan tieltä.

Hiljan muisto, torstaina 2. marraskuuta 2028
(Viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta aiemmin)

"Minun tyttäreni ei miksikään saakelin humanistiksi ryhdy. Matematiikka ensin, muut läksyt sitten jos on aikaa." Isä seisoo keskellä makuuhuonetta tuoksuen epämääräisesti mintulta ja lakritsilta, torstailta. Isä vaihtoi nikotiinihöyryttimen nesteen päivittäin. Kuulemma ennen nukkumaanmenoa tehtävä rutiini sai jokaisen päivän maistumaan erilaiselta. Tärkeä tunne, kun ajettu bussilinja itse oli päivästä toiseen melko samanlainen.

Keskustelu ei ollut alkanut hyvin. Isä oli tullut suoraan huoneeseen saatuaan kengät pois jalasta. Työpäivä ei ilmeisesti ollut ollut taaskaan kovin kummoinen ja kotiin oli tultu huonoista asiakaspalvelutilanteista ja liikenneruuhkista turhautuneena. Sofi Oksasen Puhdistuksen esittely keskenolevana äidinkielen läksynä heti töiden perään oli kiihdyttänyt entisestään. Matematiikka oli kuitenkin tärkeämpää, vaikka Oksasen kirja olikin mielenkiintoisempi.

"Tiedän, että haluaisit syventyä romaaneihin, mutta ei tämä maailma ole helppo paikka. Pitää laskea, tehdä työtä ja hikoilla, että maailmassa pärjää. Ei epäonnistumisesta palkita, minun tai maailman toimesta." Nyökkäilen ja yritän näyttää syylliseltä. Kyllähän minä tiesin. "Muutama romaani tai liika aika ystävien kanssa olisi kova hinta siitä että siivoat junanvessoja lopun ikäsi.  Ei sellaista kohtaloa olisi äitisikään sinulle halunnut, vaikka kuinka toivoikin että oltaisiin jääty Somerolle. Työt ovat täällä. Somerolla olisit jäänyt varmasti työttömäksi." Nyökkään uudestaan. Isä puhui taas äidistä ja päätöksestä lähteä Hämeestä. Elämä Somerniemessä oli ollut onnellista, mutta sitten äiti oli tullut lehmän potkimaksi ja kuollut pian sen jälkeen. Nykyään siellä ei käyty, autokin oli myyty liian kalliina. Mummo oli soitellut perään kunnes oli viime talvena kuollut pois.

Hetken huudettuaan isä rauhoituuu ja poistuu hieman syyllisen näköisenä huoneesta. Hetken kuluttua kuulen tämän katselevan televisiosta päivän personoitua uutiskoostetta samalla kun putsasi höyryttimen säiliötä seuraavaa päivää varten.

Taavi käveli Hakaniemestä kohti Kalasatamaa. Hän oli hyvästellyt Hiljan metroasemalla ja päättänyt kävellä kotiin. Kauempana liikennevalo piippasi punaista. Merihaan päällä lokit näyttivät vielä lentävän ilta-auringossa, mutta nekin näyttivät jotenkin väsyneiltä.Metro olisi ollut nopeampi, mutta Taavista tuntui että oli turha pilata lämpimän päivän viileä ilta menemällä kosteaan, epämääräisesti virtsalta haisevaan tunneliin. Parempi kävellä ja ajatella.

Hilja oli ollut älykkäämpi kuin mitä Taavi oli kuvitellut. Ehkä hieman vakava, mutta niin useat taloustieteilijät tuntuivat olevan. Jos jotain, Hiljaa tyypillisempää oli vaikea miettiä: lapsuus matikkanerona johti opintoihin taloustieteen ja laskennan parissa, mistä sitten suoraan valmistumisseremoniasta unelmatyöhön Silja-Tallinkin reittisuunnitteluun. Taavi mietti omaa urapolkuaan. Hän ei olisi tuollaiseen määrätietoisuuteen pystynyt. Toisaalta ei ollut tarvinnutkaan, vaikka vuosiahan hän oli sijaisuuksia tehnyt ennenkuin oli saanut sopivan työsuhteen, jossa tuntui olevan tulevaisuutta.Mutta lopulta tärkeintähän oli, että ihminen oli siellä missä on onnellinen, ei se, kuinka mutkitteleva tie onneen oli ollut.

Taavi jatkoi kävelyään. Rediä ohittaessaan hän alkoi tapailla avainnippuaan. Ajatukset kääntyivät iltarutiineihin ja tulevaan viikonloppuun. Olisikohan Hiljalla silloin aikaa?